AHT ja pelastuskoiratoiminta


Kaapo (Caa-Allepo Trombi, s. 2012) on 3-vuotias AHT, joka on tietääkseni ainoana rotunsa edustajana suorittanut VIRTA-testin eli pelastuskoirakon käyttöönottotarkastuksen viranomaiskäyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että minua ja Kaapoa voidaan käyttää poliisiviranomaisten apuna henkilöetsintätehtävissä. Ihan ilmaiseksi ei tähän ole päästy vaan se on vaatinut järkyttävän määrän treeniä, koulutusta, leirejä, itsensä tutkiskelua ja taas treeniä. Mistä kaikki alkoi..?

Hankin Kaapon ajatuksena kouluttaa siitä kisakaverin agilityyn. Olin ollut mukana jonkin aikaa Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa ja satuin eräässä hälytystehtävässä näkemään pelastuskoiran toimintaa sen etsiessä kadonnutta henkilöä. Ihailin koiran työskentelyä ja päätin tutustua paremmin tähän lajiin. Koska rodulla ei ole

pk-oikeuksia, oli ainut mahdollisuus harrastaa lajia Pelastuskoiraliiton alaisuudessa.

 


Ensimmäisissä treeneissä treenikaverit lähinnä syöttivät Kaapoa, jotta se tottuisi vieraisiin ihmisiin. Vähitellen aloimme tehdä harjoituksia, joissa Kaapo sai ilmasta hajun piilossa olevasta maalimiehestä ja lähti seuraamaan hajua. Maalimiehellä sitten pidettiin kunnon bileet palkaten ruhtinaallisesti. Näin Kaapo oppi, että ihmisen haju tarkoitti tulevaa palkkaa. Ihmisten etsinnän Kaapo oppi aika luontevasti. Se on ollut pennusta asti ihmisiä kohtaan hyvin sosiaalinen, joten vieraitakin ihmisiä oli helppo lähestyä. Halusin Kaapon ilmaisevan löytönsä haukkumalla, jolloin minä kuulisin missä koira ja ”kadonnut” ovat. Haukun ”käynnistyminen” ei tapahtunut itsekseen, joten sen treenaamiseen piti käyttää hiukan enemmän aikaa. Monissa treeneissä Kaapoa palkattiin pienestäkin ynähdyksestä. Vähitellen haukkua alkoi tulemaan, mutta edelleen haukkuminen vaatii ajoittain rohkaisua.

Kaapoa kouluttaessa harjoittelin itse siinä rinnalla mm. koiran reaktioiden lukemista, suunnistamista, ensiaputaitoja, kompassin ja gps:n käyttöä, maaston lukemista, tuulen käyttäytymistä, viestintää, etsintäsuunnitelman tekemistä ja pidin kuntoa yllä. Kun palikat alkoivat niin sanotusti olla kohdallaan, uskaltauduimme haun peruskokeeseen. Sen läpäistyämme, oli tähtäimessä haun loppupäiväkoe ja loppupimeäkoe. Jälkimmäinen ei mennyt ensi yrittämällä läpi. Olimme Kuusamon Rukan maastoissa ja yllättäen Kaapo lähti seuraamaan jotain riistaa, luultavasti jänistä. Valo vain vilkkui pitkin rinnettä Kaapon painuessa riistan perään. Onneksi tämä ei ollut minulle uusi tilanne, koska se oli tehnyt tämän aiemminkin. Riistan seuraaminen ei tietenkään ole suotavaa, mutta jos koira palaa kohtuullisen pian takaisin ja kykenee jatkamaan koetta, ei se aiheuta hylkyä. Kaapo palasikin hetken kuluttua takaisin, mutta liekö rankka nousu rinnettä ylös ja takaisin aiheuttanut väsymystä, koska se jätti ilmaisematta viimeisen maalimiehen. Löysi kyllä hänet, mutta lähti pois paikalta. Tämä aiheuttaa välittömästi hylkäyksen. Niinpä jouduimme uusimaan pimeäkokeen. Toisella kertaa ei ollut enää ongelmia.


Kun olimme suorittaneet nämä kolme koetta, oli seuraava tavoite VIRTA-testi, joka on haastavuudeltaan eri luokkaa aiempiin kokeisiin verrattuna. 26.9.2015 oli jännittävä päivä. Minulle annettiin kartta alueesta, jonka koko oli noin 30 ha. Maastossa oli korkeuseroja, siellä oli harvempaa ja tiheämpää metsää, ojia, pusikkoja ja järven rantaa. Keli oli onneksi aurinkoinen ja lämpeni koko ajan. Alueelle oli kadonnut x määrä henkilöitä (minulle ei kerrottu määrää) ja minun tuli tehdä etsintäsuunnitelma, jonka pohjalta alue tuli käydä läpi. Tärkeintä ei ollut löytää kaikkia kadonneita vaan se, että kykenemme osoittamaan taitomme tehdä luotettavaa etsintää. Mukana testissä kävelilvät kartanlukija (joka toimi pelkästään ohjeideni mukaan, ei auttanut etsinnässä), VIRTA-testaaja sekä arvioija omasta hälytysryhmästä.

Heti alkuvaiheessa Kaapo nappasi jäljen, jota lähti seuraamaan. Sieltä löytyikin ensimmäinen maalihenkilö. Kaapo löysi myös kadonneelta tippuneen pipon. Esineiden löytyminen ja niiden ilmaisu on testissä plussaa. Kun olimme kulkeneet reilun tunnin, teki Kaapo saman tempun kuin pimeäkokeessa – lähti riistan hajun perään. Siinä eivät ”tänne”-kutsut auttaneet, hännän pää vain vilahti. Onneksi luotin koiraani. Hetken päästä Kaapo juoksikin takaisin ja oli kuin ei mitään ja pystyimme jatkamaan testiä. Reilun kahden tunnin etsinnän jälkeen löysimme toisenkin maalihenkilön. Tässä vaiheessa testaaja päätti lopettaa testin, koska oli nähnyt osaamistasomme. Palasimme takaisin lähtöpaikkaan, jossa viimein paljastettiin, että suoritimme testin hyväksytysti läpi!

Kokemukseni mukaan AHT (karvallinen) on soveltuva tähänkin lajiin. Haasteina meillä on ollut Kaapon ”moottorin kestävyys”. Se ei kestä monia toistoja vaan treenit on maltettava pitää välillä hyvinkin lyhyinä. Ohut karvapeite on myös asia, joka kylmillä keleillä aiheuttaa innottomuutta työskennellä. Talvella keskitymme lähinnä rakennusetsintään ja toisiin lajeihin eli agilityyn ja tokoon. Kaapo rakastaa etsintäleikkejä ja osaa käyttää nenää niin ilmavainuisesti kuin maavainuisesti. Sen sosiaalisuus ihmisiä kohtaan ja toisia koiria kohtaan tukevat myös lajia. Vaikka se on pienimmästä päästä muihin lajia harrastaviin rotuihin verrattuna, ei koskaan ole tullut väsymys vastaan. Kaapo jaksaa painaa helteessäkin, kun turkkikoirat väsähtävät nopeasti. Se on ketterä maastossa ja pääsee helposti sellaisiin paikkoihin, mihin isompi koira ei ehkä pääse. Jos haluat saada harrastuksen, jossa pääset makaamaan ojien pohjille, istumaan muurahaispesän vieressä, kiipeämään puuhun, kököttämään kuusen juurella pimeässä keskellä yötä, satoi tai paistoi, itikoiden keskellä tai ilman, arkena ja viikonloppuna, suosittelen kokeilemaan pelastuskoiratoimintaa. Varoitan – tähän jää koukkuun! 


Minna ja Kaapo


Lisätietoja www.pelastuskoiraliitto.fi